Sain kunnian olla mukana järjestämässä polttareita vähän aikaa sitten. Morsiamen toiveen mukaisesti illaksi suunniteltiin rentoa yhdessäoloa ja herkuttelua. Tässä kuvia tekemistäni askarteluista, jossa toki puutavara on tärkeässä roolissa.
Kutsun tein Ikean jämälöytöosastolta eurolla ostamaani valkoiseen levyyn. Kiinnitin siihen narun ikään kuin pyykkinaruksi, johon tuli minipyykkipoikia. VIP-kutsukortin "piknik olohuoneen lattialla" olin pari vuotta sitten napannut mukaan kirpputorilta, ja se sopi tähän tarkoitukseen täydellisesti. Vaalenapunaisille paperinpaloille kirjoitin ennakko-odotuksia illanvieton sisällöstä.
![]() |
Kutsu oli tarpeen, koska paria päivää ennen häitä pidetyn illanvieton ajankohdasta ja paikasta oli tarpeen informoida morsiamelle suosiolla etukäteen hänen toiveensa mukaisesti. |
Menun askartelin kutsun teemaa seuraten ja kiinnitin valkoisen paperin taulun kehyksiin, jotka olin maalannut valkoisella vahalla.

Koska menun mukaisesti ymmärrettävästi suuri osa ajasta kului ruokapöydässä, morsiamen tuoli oli syytä käsitellä:
Kattaukseen toi juhlavuutta kunkin vieraan oma nimikyltti. Samalla mietin, että nimikylttejä voisi tehdä myöhemminkin ystävien illanviettoihin samaan tapaan kuin menutaulujakin, koska mielestäni nimikyltit kertovat kullekin yksittäiselle vieraalle, että juuri tämä on tervetullut ja erityinen, tärkeä henkilö osana yhteistä hetkeä. Kyltit on tehty kierrätyskeskuksen puupalikoihin, joita oli myynnissä pussillinen parilla eurolla näpräosastolla (ks. tästä tarkemmin: kierrätyskeskus ja puutavara).
![]() |
Ilta oli hauska, rento ja herkullinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti